The first snow

Ihan ensimmäiseksi haluaisin kiittää kaikkia edellisen postauksen saavuttamasta suosiosta! Ihana jos se koettiin informatiiviseksi ja siitä oli hyötyä jollekin. Kuvanmuokkaus-postausta toivottiin useampaan kertaa minulta, joten sen idean olenkin pistänyt korvan taakse jo. Mikäli teillä on lisää toiveita, kysymyksiä ja ideoita niin kuulen ja toteutan mielelläni. Kuvanmuokkaukseen liittyvää blogitekstiä pitää jo alkaa työstämään pikkuhiljaa, jotta saan sen lähiviikkoina ulos.

Nyt itse asiaan, eli käytiin tässä muutama päivä sitten Pauliinan kanssa kuvailemassa ulkona asukuvia. Sen verran hyvä tuuri kävi, että aamulla oli satanut lunta ja lumisade lakkasi juuri sopvasti päiväksi. Ensilumi tämä ei ehkä ole, mutta ensimmäinen kameralla ikuistettu lumi tälle syksylle. Ihan mielettömiä määriä lunta ei tuolloin vielä ollut, mutta tämä vähäinenkin määrä kyllä piristää maisemaa kummasti!

Pääsin ensimmäistä kertaa ulkoiluttamaan uutta H&M:n pörröneuletta. Olen halunnut sellaista söpöä pörrö(ulko)takkia, mutta tältä erää joudun tyytymään tähän vain sisävaatetuksena. Pointsit siitä että tässä on vuori sisällä, eli karvalanka ei sähköistä ihan kaikkea sen alla!


Skirt: New Yorker, Shirt: Vila, Belt&Cardigan:H&M

Pro tip: alakulmasta kuvatut kuvat imartelevat jalkojen pitutta, mutta voivat näköjään tehdä aivan hävyttömän kepposen hameen pituudelle. Katsoin kauhuissani kotona koneelta miten lyhyeltä tämä hame näyttääkään! Eihän se todellisuudessakaan pitkä ole, mutta ihan saman mittainen kuin muutkin hameeni. Ehkä pitäisi vain valittamisen sijaan keskittyä tuntemaan tyytyväisyyttä siitä, että tämäkin pätkä onnistui vihdoin näyttämään kilometrikoivelta. Eheheh

Vaikka edellinen postaus koskikin asukuvien ottoa yksin, tällä kertaa kiitos kuvien napsimisesta kuuluu Pauliinalle! Vaikka asukuvien ottaminen yksin onkin kivaa, kyllä se pakkasessa yksinkertaisesti menee nopeammin kaverin kanssa. Eilen testasin ja vielä tarkeni ottaa yksinkin kuvia ulkona melkeinpä tunnin verran pelkässä mekossa, bring it on Suomen talvi! Täällä ei palella.

DIY ASUKUVAT - ELI MITEN OTTAA ASUKUVAT IHAN ITSE

Minulta kysytään silloin tällöin "hei kivoja kuvia, kuka otti?" heh, ihan itse otin. Kaikki kuvat blogissani ovat itseottamiani, ellen toisin mainitse. Tiedän paljon ihmisiä, jotka haluaisivat asukuvia ottaa, muttei ole paikkaa eikä ottajaa. Koska kaikkia bloggaajia ei ole siunattu valokuvaajapoikaystävällä(koe syyttävä sormi sinussa, Joona), ajattelin kertoa teille, miten minä otan itse omat asukuvani. Jaan tässä myös muutamia asioita, millä minä paransin asukuviani. Disclaimer: Seuraava teksti ei sisällä mitään absoluuttisia totuuksia, eikä niitä pidä sellaisina ottaa. Hyvä kuva on kuitenkin sellainen käsite, minkä jokainen katsoja näkee erilaisena. Jaan vain vinkkini, mitkä itse olen kantapään kautta oppinut ja toivon, että näistä olisi joillekin apua. Mikäli olet enemmän kuin vasta-alkaja valokuvaamisessa, nämä ovat jo itsestäänselvyyksiä sinulle, säästä aikaa ja skippaa tämä.

Ajattelin ennen, että kun asukuvassa asu on pääosassa, muulla ei ole väliä. Kuvat voi vain räpsiä äkkiä, onpahan todistusaineistoa edes jotain. Myöhemmin kuitenkin opin, että vaikka asuun ei olisi panostettu niin paljon, huolella mietityt, otetut ja muokatut kuvat antavat sille paljon enemmän viihdearvoa blogin puolella. Kuviin panostaminen on siis kuin yksi hieno asuste lisää muuten yksinkertaiseen asuun. Itse olen sen verran visuaalinen ihminen, että minulle blogikuvat ovat 80% blogista. Vaikka aihe olisi kuinka hyvä, mutta kuvat epäselkeät, en jää lukemaan. Kuvien ei tarvitse olla huipputasoa, sillä en itsekään ole harrastajaa parempi, mutta panostuksen on syytä näkyä. 

Kun halutaan lähteä ottamaan asukuvat alusta alkaen yksin ja aivan itse, mitä tarvitaan?

Kamera(tämä oli vaikea kohta arvata, eikö) Mielellään järjestelmäkamera. Itse aloitin aikoinaan kuvaamisen vanhalla Nikon d50 järkkärillä, mikä kotoa löytyi jo ennestään. Myöhemmin 2012 sain itselleni oman järjestelmäkameran, Nikon d5100. Tämä kuitenkin irtisanoi automaattitarkennuksen tämän vuoden puolella ja huolto olisi maksanut mansikoita, päätin hankkia uuden enemmän tarpeitani vastaavaan kameran, Nikon d7100. D7100:n hinta roikkuu, kittilinssistä riippuen, tonnin molemmin puolin. Oman pelkän runkoni ostin käytettynä noin 600€ ja käytettyjä laitteita suosittelen ihan kaikille. 
Mikäli kamerassa on kääntyvä näyttö, se helpotta huomattavasti itsensä kuvaamista. Tätä ei nykyisessä kamerassani kuitenkaan ole(edeltäjässä oli) ja muutenkin harvemmasta mallista löytyy(Nikonin 5000-sarja ja Canonin 600), ei se siis ole välttämättömyys. 



Objektiivi. Minulla on tällä hetkellä vanhan kameran mukana tulleen kittiputken lisäksi kaksi objektiivia, joista toisella kuvaan asukuvani. Tämä perinteikäs nifty-fifty, eli 50 mm f/1.8 G onkin jo monelle bloggaajalle ja kuvaajalle tuttu.  Näitä 50 mm 1.8 aukolla löytyy jokaiseen järjestelmäkameraan eri hintaisia. Niitä saa käytettynä priimakunnossa jo hieman yli satasella, joten liian kallis investointi se ei ole.(Kuitenkin paras investointi, mitä olen blogilleni tehnyt.)
Se mitä itse katson objektiivista on ennen kaikkea valovoima: mitä pienempi f-luku, sitä suurempi aukko ja enemmän valoa. Aukko vaikuttaa myös syväterävyyteen, mitä avaankin enemmän myöhemmin.
Muita vaihtoehtoja on esimerkiksi myös 35 mm f/1.8, mutta kasvokuviin 50 mm on parempi, sillä se aiheuttaa vähemmän vääristymää. Mikäli on varaa laittaa lasiin hieman enemmän rahaa, 85mm f/1.8 on vielä parempi kuin 50mm, mutta croppirungolla kamerasta saa juosta jo aika kauas tällä 85mm polttovälillä. 85mm ja 50 mm löytyy myös vielä valovoimaisempana f/1.4 versiona(ja jopa f/1.2), joka tosin maksaa taas  huomattavasti enemmän valuuttaa kuin 1.8.



Jalusta. Ylempänä mainittujen ohella tämä on pakollinen varuste, ellet omista levitoivaa kameraa. Jalusta kannattaa olla sen verran kevyt ja kompakti, että sitä jaksaa kuljettaa mukana. Liian halpa rimpula ei kuitenkaan saa olla, koska jos jalusta on kuin paperista ja siihen lyö kiinni kunnon kanuunan, on se jo turvallisuusriski itse kameralle. Minulla on Manfrotton perus kolmijalka ja se on ajanut hommansa hyvin.

Kaukolaukaisin. Luota minuun, et selviä ilman. Itselaukaisimella tarkennuksen saaminen oikeaan kohtaan voi olla joskus toivotonta ja hidasta, joten suosittelen investoimaan langattomaan laukaisimeen. Omani maksoi 11,90€ Clas Ohlsonilta ja ollut ehdottomasti hintansa väärti. Kalliimpiakin löytyy, mutta tämä on toiminut aivan moitteettomasti. Kuvatessa kannattaa valita kamerasta 2s laukaisu, jotta laukaisimen kerkeää piilottaa taskuun tms tai heittää kuvasta pois ennen lopullista räpsyä.

Ymmärrystä omasta kamerasta. Toki kaiken voi oppia kokeilemalla, mutta kantapään kautta oppiminen on huomattavasti hitaampaa kuin kameran manuaalin lukeminen. Opettele kameran säädöt ja varsinkin se, mitä aukko merkitsee. Aukon koko ei nimittäin vaikuta pelkästään valon määrään, vaan myös syväterävyyteen. Tausta voi joskus olla isona osana kuvaa, mutta yleensä asukuvissa se on toissijainen seikka, jolloin tausta ei saa varastaa huomiota. Asu on helpompi säilyttää valokeilassa sumentamalla taustan, mikä tapahtuu suurentamalla aukkoa.(eli tiputtamalla f-lukua pienemmäksi)

Mikäli käytät todella suurta aukkoa, esimerkiksi f/1.4, on tarkennuksen osuttava kohdalleen just eikä melkein. Näin suurella aukolla syväterävyys on hyvin kapea, jolloin jos tarkennus menee ohi, se todellakin menee ohi. Myös objektiivin polttoväli vaikuttaaa syväterävyyteen: pehmeämmän taustan saat helpommin 85mm linssillä kuin 35mm vastaavalla.
Mitä lähempänä kameraa ja kauempana tausta kohde on, sitä pehmeämpi tausta. 
Itse kuvaan aina poikkeuksetta manuaalilla. Kamera ei aina ymmärrä hyvän päälle eikä osaa valita sinulle sitä suurinta aukkoa automaattisesti, joten kannattaa kuvata vähintäänkin puoliautomaatilla niin, että kamera antaa sinun valita aukon koon itse. 

Havainnollistettuna aukon koon vaikutus asukuviin:





Kuvauspaikka ja -aika. Liittyen vielä edelliseen: Mitä lähempänä kohde on kameraa ja kauempana taustasta, sitä sumeammaksi taustan saa. Itse ainakin rakastan tätä trendikästä bokehia, sillä se saa huomion piirtymään taustan sijaan kuvattavaan kohteeseen.
Itse tykkään kuvata kuvia luonnossa silloin, kun aurinko on matalalla. Suorassa kirkkaassa auringonpaisteessa kuvaaminen ei tosin kannata, ellet tykkää siristellä silmiä. Kaupunkimaisemaan sen sijaan sopii hyvin myös pilvinen sää ilman, että se tekee koko kuvasta synkän. Kaikista paras aika kuvata on niin sanottu golden hour, eli tämä lyhyt aika juuri jälkeen auringon nousun tai hieman ennen sen laskua, jolloin auringonvalo on pehmeämpi ja punertavampi kuin keskipäivällä. Suomessa tähän osuminen on kuitenkin lähes mahdottomuus: joko aurinko ei nouse, tai vaihtoehtoisesti se ei laske ollenkaan.
Vastavaloon kuvaaminen on taitolaji, mitä itse vasta opettelen. Tässä käy helposti niin, että kohde on tumma ja taustalla taivas palanut puhki, eli kokonaan valkoinen. Kuvaan saattaa tulla myös heijastumia, jotka voivat toimia joko tehokeinona taikka pilata ihan kaiken. Vastavaloon voi kuvata myös vahingossa pilviselläkin säällä kun auringon sijaintia ei näe, mutta silloinkin on hyvin mahdollista, että taivas palaa aivan kokonaan puhki. 

Kuvauspaikkaa kannattaa vaihdella tietenkin aina silloin tällöin, mutta on hyvä kehittää joku tuttu turvallinen vakkari, mihin voi luottaa kun kaikki muu pettää. Tulet nimittäin saamaan tuijotuksia, mikäli kuvaat itseäsi yksin ihmisten keskellä. Itse kuvaan omalla takapihalla jos aika tai uskallus ei riitä muuhun.

Poseeraukset. Tässä en osaa auttaa, olen aivan kömpelö kameran edessä. Samalla ilmeelläkin mennään halki asukuvien, vaikka kuinka irvistelen itsekseni peilin edessä ja yritän saada jotain muuta toimimaan. Itse kuitenkin selaan paljon lookbookia ja katselen muiden poseerauksia. Yksin kuvatessa on helppo harjoitella ja etsiä sitä omaa posea, koska ei tarvitse hävetä jos näyttääkin idiootilta laittaa jalka niskan taakse.
Vaikka minulla on asukuvissa monesti samanlainen asento(koska noh, se on se mikä toimii), yritän hakea vaihtelua blogipostauksiini erilaisilla lähikuvilla ja muutamilla otoksilla, missä ei niinkään esitellä itse asua. Yritän yleensä myös kuvatessa etsiä paikkoja mihin istua, ihan vain vaihtelun vuoksi.

Rautaiset hermot. Itsensä kuvaaminen on täynnä kokeilemista, epäonnistumista ja lisää kokeilemista. Tarkennuksen saaminen oikeaan kohtaan voi joskus tuntua lähes mahdottomalta, mutta sitä se ei ole(ainakaan ihan aina). Itse käytän aina apuna kameran ruutua (etsimeen kurkistelemisen sijaan), jonka kautta siirrän tarkennuksen oikeaan kohtaan. Katson jonkun pisteen, minkä kohdalle tähtään sitten pääni kuvaan hiippaillessa. Kuvakulmilla kikkailun ja kokeilemisen voi unohtaa, sillä siinä että saa edes yhden kuvakulman ja rajauksen osumaan oikeaan, on yleensä jo tarpeeksi työtä. Jätän maahan merkkejä, missä kohtaa kannattaa seisoa että mahdun kokonaan kuvaan ja olen oikeassa kohdassa. 
Yksin kuvatessa on helpompi rentoutua kameran edessä, mutta tulee otettua huomattavasti enemmän käyttökelvottomia kuvia. Täällä julkaisen yleensä vain sen parhaimmiston, mutta tässä hieman kurkistusta siihen miltä yleensä noin puolet kuvista muistikortilla näyttää:




Kuvanmuokkausohjelma. Kiireessä kuvatessa ei aina kerkeä tekemään hienosäätöä ja täytyy tunnustaa, että monesti minulla ei ole aavistustakaan mitä teen kun häärin sekä kameran edessä että takana yhtäaikaa. Onneksi on kuvanmuokkausohjelmat. Itse käytän sekä Photoshopia että Lightroomia. Lightroomia voisin suositella jokaiselle, joka käsitelee suuria määriä kuvia, sillä sillä on helppo tehdä liukuhihnatyötä esimerkiksi blogikuvien kanssa. Se voi aluksi vaikuttaa sekavalta, mutta onneksi on ehdottomasti hintansa väärti mikäli sitä opettelee käyttämään. Aika on rahaa ja lightroom maksaa itsensä takaisin.
Lightroomilla teen kuviin säädöt, photoshopilla viimeistelen. Blogikuvia kun muokkaa, kannattaa ehdottomasti lightroomissa kopioida säädöt yhdestä samankaltaisesta kuvasta muihin vastaaviin otoksiin, sillä tällä säästää aivan mielettömästi aikaa. Samalla tavalla minulla on esimerkiksi photoshopissa valmiita nauhoitettuja actioneita, jotka vain lyön kuvan päälle ja teen tarvittavat säädöt, ettei minun tarvitse muokata jokaista erikseen alusta alkaen. Aikaa säästyy useita tunteja.

Kuvanmuokkauksella voi pelastaa vaikka minkälaisia kuvia. Kuvaan kuvani aina raw-muodossa, sillä se antaa paljon enemmän muokkausvaraa. Koskaan en käytä missään kuvia suoraan kamerasta, sillä kuvanmuokkaus on puolet huvista. Kannattaa aina kuitenkin tehdä kuvaustilanteessa jo kuva mahdollisimman valmiiksi, sillä siinä muutoksien tekeminen käy huomattavasti nopeammin kuin photoshopissa yön pimeinä tunteita.
Pystytän kameran ja jalustan monesti hirveällä kiireellä ja katson kuvia tarkemmin vasta sisällä, mikäli ulkona on kylmä. Tämän vuoksi horisontit ei aina ole ihan suorassa ja tällaiset onneksi saa säädettyä lightroomissa myöhemmin. Tuppaan pehmentämään taustaa jälkikäsitellessä kuvia vielä hiukan, sillä omassa kaikista halvimmassa objektiivissa ei yllätys yllätys ole se laadukkain ja pehmein bokeh.


En nyt jää avaamaan kuvanmuokkausrutiinejani tähän enempää. Vinkatkaa toki jos kiinnostaa, nimittäin niistä tulisi ihan oman postauksen verran asiaa tarvittaessa.


Minulla oli aivan hirveästi kerrottavaa, mutta unohdin puolet tätä raapustaessa. Kysymällä toki selviää kaikki epäselvyydet, mikäli sellaisia jäi mielen päälle. 
Kokonaisuudessaan omien asukuvien ottaminen on sekä ihanaa, kamalaa, vaikeaa että hermoja raastavaa. Ei voi olettaa, että ne syntyvät itsestään: jos ei ole valmis uhrautumaan hieman ja näkemään vaivaa, ei voi olettaa saavansa hyviä kuvia. Joskus saattaa vierähtää tuntikin ulkona vähissä vaatteissa sitä yhtä hyvää kuvaa metsästämässä ja joskus käy niin, ettei yksikään onnistu. Siihen kuitenkin tulee pikku hiljaa jonkinlainen tuntuma, mikä toimii ja mikä ei.
Loppupeleissä omien asukuvien ottaminen on haastavaa, joten annan näissä itselleni anteeksi paljon enemmän  valokuvauksellisesti karmivia virheitä kuin normaalisti kuvatessa.

Hankin kameraani vihdoin uuden salaman, joten kuvaamiseni sai juuri aivan uusia ulottuvuuksia. Toivottavasti saitte tästä irti jotain! Toivon myös, että tästä olisi hieman apua niillekin, jotka kuvansa otattavat muilla. Näkisin mielelläni teidän itse ottamianne asukuvia, jätäkää kommenttiboksiin linkkiä mikäli löytyy! 

OOTD - bows&pearls

Tämä asu on pari viikkoa vanha, mutta olen säästellyt sitä huonojen ilmojen varalle kovalevyn kätköissä. Teki mieli reippailla ja laittautua kun menin tekemään uutta työsopparia, harvemmin minua näkeekään hiukset kiinni. Toisaalta rakastan kun kiinni hiukset on niin vaivattomat, mutta vallaton vauvatukka(havaittavissa näissäkin kuvissa) aiheuttaa harmaita hiuksia.
Olisipa täydellistä, jos joku vapaapäivä aurinko paistaisi samalla tavalla, vesi- tai lumisateessa kun asukuvien ottaminen on kovin... Epämukavaa. Olenkin kiittänyt onneani blogaamisen kannalta, sillä nyt oli yllättävän aurinkoinen syksy!





Minua näkee hyvin harvoin kokomustassa vaatekappaleessa, yleensä ne eivät tallennu kuviin ollenkaan. Tämä hame vilahtikin jo Helsinki-postauksessa, ostin sen New Yorkerilta viimeisimmällä reissulla. Vihdoin löysin hameen, missä on tarpeeksi leveyttä helmassa minun makuuni, mutta laadulla tämä ei kyllä pääse loistamaan. Kotiin päästyäni nimittäin huomasin, että hameen helma on aivan juosten kustu ja täynnä saksilla leikattuja lovia. Kyseinen pulju on aina ollut laadullisesti hieman arveluttava, mutta tämä tuli silti yllätyksenä. Onneksi nämä eivät kuitenkaan näy ilman lähempää tarkastelua ja hametta voi näin ollen käyttää.

Tuo neulepaita kuuluu yksiin ehdottomiin suosikkeihini! Ostin sen Tallinnasta pari vuotta sitten ja se on ollut ahkerassa käytössä. Lämminhän se ei kaikessa reikäidyydessään tietenkään ole, mutta ainakin söpö. Tämä taitaa myös olla ainoa vaate, jonka kauluksen helmikoristelut eivät ole lähteneet livohkaan - vielä. Ignooratkaa karannut alemman paidan hiha, spottasin tämä vasta jälkikäteen ison ärsytyksen saattelemana.

Viimeviikko piti kiirettä Kitacon-järjestelyiden kanssa. Sain vaihdettua työvuoroni vasta torstaina, joten sitä ennen en ollut edes varma pääsenkö koko tapahtumaan lähtemään. Kaikki kääntyi kuitenkin parhain päin ja sain myytyäkin hyvin odotuksista huolimatta - suurkiitos kaikille myyntipöydässäni asioineille! Loput korut tulevat piakkoin nettiin myyntiin ja siitä ilmoitan vielä erikseen.

Sunset

Päivät lyhenee ja jokaisen bloggaajan painajainen muistuttaa itsestään: täällähän on ihan liian pimeää jo. Aurinkokin laski, eikä kello ole edes neljä. Asukuvat jäävät ottamatta.
Tänään kuitenkin ehdin juuri ja juuri, ennen kuin aurinko karkasi kokonaan horisontin taakse. Auringonlaskun aikaan ja hieman sen jälkeen on täydellinen valaistus, paitsi tietenkin siihen suuntaan mihin minä aion kuvata. Ja tämä huomataan aina vasta kotona tietokoneen ruudulta. Eihän ne mustat vilkkuvat kohdat kamerassa osoita puhkipalaneita kohtia, ei tietenkään. Ensikerralla parempi onni, toivottavasti.

Tänään kävin ottamassa asukuvia pikaisesti(kaipa maailman nopeinta tuntia saa pikaiseksi kutsua) ennen perinteistä sunnuntain mummolareissua. Auringonlasku oli ihana, mutta ulkona tuntui tuulevan niin että hiukset lähtee. Tukka putkella sitten hääräilin itselleni kuvia. 
Tiedättekö sen tunteen, kun kuva on valokuvauksellisesti kaukana priimasta, mutta pidätte siitä kuitenkin? Tänään kävi niin. Puhkipalaineita taivaita, karanneita tarkennuksia, leikattuja varpaita, mutta kaikesta huolimatta pidänkin näiden kuvien tunnelmasta.  Ehkä se on se, että vaihtelu virkistää? Vaikka pitkälle en kotipihasta kerennyt, on kiva vaihtaa maisemaa taustalla edes hieman.

Joskus toivon, että asuisin maalla, jotta ei tarvitsisi piilotella ihmisten katseilta piha-aidan takana kuvatessa. Hei kato Jope mikä pöljä, hähä, se kuvaa itseään. Toisaalta taas suurkaupungin keskustasta löytyisi paljon erilaisia paikkoja ja vaihtelua taustaan saa jo muutamalla askeleella.


Minulla on omituinen tapa pitää hiuksista kiinni vähintäänkin toisella kädellä kun tuulee. Ehkä salaa pelkään, että koko tukka lähtee livohkaan tuulen mukana, en tiedä.

Tänään oli hyvin neutraalin värinen fiilis. Syksyä ja talvea kohden tykkään aivan älyttömästi hieman neutraalimmista sävyistä, kuten beigestä, ruskeasta ja vanhasta roosasta. Olen myös eräänlainen neuletakkihamstraaja ja tahtoisinkin lisää pitkiä neuleita. Kaulahuiveja minulla on laatikko pullollaan, mutta mikään ei koskaan ole hyvä: kaksi kierrosta tuubihuivia on liian vähän ja kolme kierrosta on yhtä tiukka kuin kauluri konsanaan. Koen myös katoa syyspäähineistä, tänään onneksi sain mummulta mahtavan katu-uskottavan tupsupipon. Olen meinannut, josko liittyisin huopahappukerhoonkin. Lierihattu on nimittäin houkuttanut jo pitkään, sillä niistä olen pitänyt aina. En vain osaa päättää minkä värinen: punaista minulla ei ole mitään, tummanruskea sopisi kenkiin, beige olisi kivoin mutta hukkuu hiusväriin.

Tänään minulla oli Onlyn ihana pitkä neuletakki, joka on ollut ahkerassa käytössä jo viimekeväästä saakka. Kengät ovat Ebaysta ja mekko H&M. Tämäkin mekko on kirppislöytö joka minun piti esitellä vasta myöhemmin, mutta olen huomannut pikkuhiljaa paljastaneeni asukuvien yhteydessä jo lähes kaikki muutkin ostokseni. Loputkin varmaan lipsautan aikanaan, tällainen hattarapää kun olen, mutta taidan joka tapauksessa koota ne vielä yhteen postaukseen. Long live kirpputorit

Starberry Lipgloss @Instagram