Faux fur bag

Näin viimevuoden loppupuolella eräällä naisella kaupassa vaaleanpunaisen pörröisen olkalaukun ja sillä hetkellä ymmärsin, että tarvitsen sellaisen itsekin. Kimalluksen lisäksi minulla on ollut pitkään jo joku juttu tekoturkikseen, kaikkea pörröistä ja söpöä on vain niin vaikea vastustaa. Metsästin kyseistä laukkua ympäri internettiä, mutta hetken etsimisen jälkeen jouduin turvautumaan jälleen eBayhin. Löysin kuin löysinkin itselleni ihanan pörrölaukun ja vielä alle 10 eurolla postitettuna! 



Tässä oli alunperin musta keinonahkainen hihna, mutta vaihdoin sen kullanväriseen ketjuun. Jostain syystä olen kiintynyt ketjuihin laukuissa, epämukavuudestaan huolimatta. Laukussa on myös kaksi tällaista, eh, karvapötkylää? Pupunkorviksi näitä olen nimitellyt, mutta niiden oikea funktio on vielä hieman hakusessa. Koristeita, mutta hieman hupsuja. Söpö tämä laukku joka tapauksessa on ja vielä lämminkin sisältä! Vuori on huopaa, joten pysyy puhelin ja muutkin tarvittavat tavarat lämpöisenä pakkasellakin.

Tässä pari päivää sitten oli ihanan aurinkoinen ilma ja nakitin Joonan ottamaan minusta muutaman asukuvan matkalla kauppaan. Ilman piti olla lämmin, mutta en toki varautunut siihen että korkealla ja aukealla paikalla tuulee! Kuvista tuli siis hyvin viluiset ja pikaiset, mutta suurkiitokset kärsivälliselle kuvaajalle joka tapauksessa. Auringonlaskua ei valitettavasti saatu ikuistettua taustalle, mutta voitte kuvitella sen sinne.


Coat: Asos, Boots&Hat: Ebay, Scarf: H&M
Tämä Ebayn karvalakki on kyllä ollut ahkerassa käytössä! Taidan tarvita sellaisen myös vaaleanpunaisena mätsäämään uuteen karvalaukkuun. (Ja laukun valkoisena mätsäämään vanhaan karvalakkiin!) Tätä ainoaa villakangastakkiani rakastan enemmän kuin tarpeeksi, en voi vieläkään uskoa miten hyvä tuuri minulla kävi kun löysin tämän. Se on uskollisesti palvellut jo muutaman vuoden, mutta nyt tuntuu jäävän pieneksi. Olen ilmeisesti kerännyt joko liikaa massaa tai villapaitoja.



Sweater: H&M, Skirt: New Yorker

Tämä neulepaita on yksi uusia hankintojani, jonka nappasin itselleni H&M:n alennuksista joulun jälkeen. Olin silmäillyt sitä jo jonkun aikaa ihanan vaaleanpunaisen sävyn takia, mutta en raaskinut ostaa. Kannatti odottaa, nimittäin nyt sille jäi hintaa enää hieman alle 10€!
Jälkikäteen mietittynä minulla on tässä asussa kyllä erityisen paljon mustaa! En ole vieläkään ihan sinut mustan kanssa. Se on väri, joka tuntuu aina oudolta päällä. Ehkä tämä tästä, pikkuhiljaa totutellen!

Oli mukavaa ottaa pitkästä aikaa asukuvia! Muutama viikko sitten ei tullut mieleen poistua neljän seinän sisältä lämpimästä edes kauppaan, mutta nyt onneksi uskaltaa jo hiipimään uloskin.  Nytkin yksin kuvaaminen hangessa vähissä vaatteissa on hieman hasardia, mutta onneksi silloin tällöin sattuu kuvausapua mukaan hyvälläkin ilmalla.


8 kommenttia :

  1. Aikamoinen turriska tuo laukku, tykkään <3 Ja oot hirmuisen kauniina taas<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on minun tärkeä karvaturrini

      Poista
  2. Ihana laukku, ja niin kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  3. Hurjan söpö laukku ja kaunis asu:)

    VastaaPoista
  4. Ihana laukku! Ebay on ihan aliarvostettu ostospaikka, sieltä löytää aina kaikkea niin kivaa <3 Ja toi takki *_* Ihan täydellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja aivan totta, ebaysta kyllä löytää lähes kaiken!

      Poista

Kommenttiketjuun vastaaminen toimii toistaiseksi ainoastaan mobiiliversiossa!

Starberry Lipgloss @Instagram