OUTFIT: WHITE ON WHITE BY THE SEA SHORE

Tuli tavattua Pauliinaa pitkästä aikaa ja perinteikkäästi otettiin muutamat asukuvat. Olin edellisenä päivänä ostanut kauan kaivatun valkoisen mekon, joten asuvalinta oli helppo. Pauliina varoitteli minua etukäteen lokaation olevan hieman haastava -  korkeimmat korot jäi siis suosiolla kotiin.



Kuvauspaikaksi valikoitui Nallikari, joka on pientä merituulta lukuunottamatta siihen täydellinen. Tässä osassa en ollut käynytkään aikaisemmin, mutta olen ehdottomasti menossa takaisin!

Ilmeistäni huolimatta minulla oli hauskaa: odottamani pieni merituuli olikin kunnon tehotuuletin, joten hiuksista ja pannasta oli pidettävä kiinni vähintään yhdellä kädellä. Keskipäivän aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, eikä luonnollisesti varjoa löytynyt mereltä mistään. Hajamielisillä ei tietenkään ole aurinkolaseja. Pauliinalle iso kiitos kärsivällisyydestä sekä kuvien ottamisesta!

Olen katsonut Seppälässä aikaisemmin sievää pitkähihaista sifonkimekkoa, mutta 40 euroa on hieman liian suolainen hinta heräteostoksesta. Myöhemmin löysin sen kuitenkin alennuksesta ja koska hintaa oli jäljellä enää hieman yli kymppi, ostopäätös oli tehty puolestani. Tästä mekosta saan söpöjä vintage-fiiliksiä, vaikkei se pitkinen hihoineen kaikista kesäisin olekaan. Vaaleasta väristä huolimatta tuli ehkä vuodatettua muutama hikipisara auringossa.




Dress: Seppälä; Headband: Cubus; Shoes: NLYshoes

Näihin aikaisemmassa postauksessa mainittuihin Nellyn kenkiin olen ihastunut ikihyviksi. Ne ovat vaaleanpunaiset, mukavat ja käytännölliset. Kärjien kulumasta ehkä näkeekin, että viihdyn näillä hyvin myös töissä.
Laitoin myös hiuksia ennen lähtöä, mutta luonnollisesti volyymistä ei ollut kuvia ottaessa enää mitään jäljellä ja panta vain oikein korostaa sitä. Kukkapannan kanssa tästä asusta tulee tahattomasti mieleen juhannusmorsian, mutta mielenyhtymät sikseen sillä sekin keskikesä meni jo.

Tämä oli ihanan erilainen paikka kuvailla normaalin metsämiljöön sijaan. Pidän hiekkarannoista, mutta suosikkimaisemiani on silti vesi ja kivikko. Onneksi sattui kaunis ilma, sillä liikaa en ole saanut kuvausmahdollisuuksia tänäkesänä. Minulla on tulossa valtavia muutoksia elämässä piakkoin, mistä kirjoittelen varmaan lisää myöhemmin kun olen asettunut ja tilanne tasaantunut. Nyt onneksi hyvät ilmat jatkuu ja itse jatkan piknikille! Millaisia fiiliksiä jäi tämänkertaisesta kuvauspaikasta?

4 kommenttia :

Starberry Lipgloss @Instagram