7 VINKKIÄ OMAN TYYLIN LÖYTÄMISEEN

FRIDAY, FEBRUARY 03, 2017


Oman tyylin vakiinnuttaminen on yleensä koko elämän mittainen matka, mutta kuinka voisin edetä nopeammin?
Minulla on ollut vuosia tyylikriisi. Olen poukkoillut katutyylistä toiseen ja kaikkea siltä väliltä. Olen ostellut holtittomasti ajatellen "ehkä tämä on minun tyyliseni nyt" tai "kaikkea pitää kokeilla", mutta olen kyllästynyt siihen. Huomaan, että tyylini on alkanut muodostumaan sekä aikuistumaan. Kirjoitin joskus aikaisemmin, että pelkään olevani liian erilainen. Liian outo. Mutta pelkään myös, että olen liian tavallinen, liian samanlainen kuin muut. Oman tyylin etsimisessä yleensä kallein virhe on "haluan olla jokin tietty"-ajatusmaailma, jolloin yritetään kopioida jotain suoraan, mukaillaan valmiita rajoja. Rajoja tarvitaan myös tässä, mutta mikäli haluaa tyylin olevani juuri persoonallista minua, on ne rajat asetettava itse.  On ymmärrettävä, että yleensä se oma tyyli koostuu siitä, mikä tuntuu hyvältä päällä, ei siitä mikä näyttää hyvältä muilla. Minulla on  kasoittain vaatteita, jotka näyttää hyvältä, mutta tuntuu päällä väärältä. Tai pahimmassa tapauksessa, ei miltään. En nyt siis puhu fyysisestä tunteesta, vaan siitä, millaiseksi tunnen oloni vaatteet päällä. 

Siitä huolimatta, että olen pomppinut tyylistä toiseen ja makuni elää jatkuvasti, tietyt elementit pysyvät. Näistä toistuvista elementeistä koostuu oma tyylini, vaikkei sitä itse tunnistaisikaan heti. Olen kulkenut pitkän matkan, ja vaikka se ei koskaan tule valmiiksi, ajattelin jakaa muutamia vinkkejä, jotka ovat auttaneet määrittämään tyyliäni!




Perustukset kuntoon! Taloakaan ei rakenneta ilman tätä, joten miksi rakentaisin vaatekaappiani? Nämä ovat vaatekappaleita, jotka toimivat tyhjänä pohjana kaikille niille ihanille näyttävämmille vaatteille. Sorruin ennen siihen virheeseen, etten halunnut käyttää rahaa mihinkään tylsään, ostin aina vain sitä hienointa mitä löysin. Vaatteiden yhdistelemisestä tuli kuitenkin lähes mahdotonta ja asuista sekavia, kun nämä tukipilarit puuttuivat. Omiin perusteisiini kuuluvat mm. valkoiset farkut, yksivärisiä koristeettomia kenkiä, trikoomekko, neutraalin värisiä neuleita ja pari ohutta takkia. Tämä on sellainen valikoima, josta vain nappaan jotain sopivaa sen lempparivaatteen tueksi.  Näillä on helppo rakentaa asu erikoisemman vaatteen ympärille.

Putsaa vaatekaappi kaikesta ylimääräisestä. Minua ahdistaa jatkuvasti, kun tiedän kaapin pullottavan täynnä vaatteita, joita en enää käytä. Tai en ehkä koskaan käyttänyt, mutten ymmärtänyt tekeväni hutiostoksia. Minun kaappiani pyyhkii suuri puhdistusaalto, ja lähes kaikki saa lähteä, mikäli yhtään epäröin. Päästän myös menemään vaatteet, joista pidän, mutta en päädy käyttämään useampaa kertaa vuodessa. Ei ole järkeä säilyttää jotain sellaista, jota pitää pakottaa käyttämään. Mikäli en siihen luonnostaan tartu vaatteita valitessa, se saa mennä. Siihen en tule tulevaisuudessakaan tarttumaan. Vaatteita peratessa kannattaa kysyä itseltä nämä asiat:
- Miltä minusta tuntuu kun puen sen? Olenko iloinen, vai onko olo epämukava?
- Kuinka moneen vaatteeseen se sopii yhteen?
- Montako kertaa olen käyttänyt sitä viimeisen vuoden aikana?
- Jos näkisin tämän nyt kaupassa, ostaisinko?
- Ajattelenko tätä asuja suunnitellessa, vai unohdanko heti kun se katoaa silmistä?
- Onko se jotain, mitä voin kantaa itsevarmana?
Kun kaappia on tyhjennetty, lopuksi jäljelle jää vain vaatteita, jotka ovat käytettyjä, kotoisia sekä tykättyjä  - ei mitään ylimääräistä.




Mieti valmiiksi oma väripalettisi. Tätä toitotetaan useissa paikoissa, mutta tämä helpottaa elämää oikeasti. Mieti millaisten perusvärien ympärille haluat asujasi rakentaa ja millaisia värejä käytät piristeenä. Omat värini ovat valkoinen, harmaa, nude/beige sekä vaaleanpunainen. Mustaa pompahtelee esiin tilloin tällöin, mutta se ei ole vakiovärejäni. Moni ajattelee, että "minulla ei ole mitään tämän väristä!" on hyvä argumentti ostaa jotain, mikä ei normaalisti käyttäisi. Uuden kokeileminen on usein hauskaa, muta käy pidemmän päälle lompakolle raskaaksi. Kun pysyy tässä värimaailmassa, on vaatekappaileiden yhteensopivuuskin huomattavasti parempi! 

Anna itselle lupa tehdä hutiostoksia ja uskalla palauttaa. Mikään ei ole turhauttavampaa, kuin myydä vaatteita kirpputorilla hintalappuineen! Jos epäilet, sopiiko väri vaatekaappiisi, kokeile kotona ajan kanssa ja mieti. Yhdistele, ja jos se tuntuu hyvältä, pidä se.  Älä siis osta jotain kaupassa kokeiltuasi ja leikkaa heti lappuja pois, vaan sovita kotona ja yhdistele muihin vaatteisiin. 

Mieti sanoja, jotka kuvaavat sitä, mistä pidät. Materiaaleja ja adjektiiveja, yksityiskohtien nimiä. Mikäli jotain vaatetta voi näillä valmiiksi mietityillä sanoilla kuvailla vaivatta, todennäköisesti se sopii tyyliisi.

Mieti mistä et pidä. Tämä on itsestäänselvyys, mutta monesti tulee lipsahduksia.  Tähän kategoriaan kuuluu materiaalit, kuosit, leikkaukset ja yksityiskohdat. Malli on ihana, koko sopiva, väri täydellinen - mutta kuosi on jotain, mistä en yleensä pidä. Houkutus suuri, mutten osta. Hetken huuman jälkeen nämä jäävät yleensä käyttämättä. Jos et pidä kimalteesta, ei sitä ole pikkujouluihinkaan pakko ostaa. Tyylistään kannattaa pitää kiinni, oli tilaisuus mikä tahansa.  Yhden illan mekon sijaan kannattaa panostaa vaikka pikkumustaan, jonka näet itselläsi myös vuosipäivänä illallisella.

Kerää itselle inspiroivaa materiaalia ja todistusaineistoa. Itse otan kuvakaappauksia aina kun näen ihanan asun tai vaatteen myynnissä. Näitä on hyvä selailla silloin, kun tulee aika ostaa jotain uutta. On vaikea löytää ihmistä, jonka tyyli vastaa täydellisesti omaa - siksi mieluummin kokoan inspiraation lähteeni pienistä osista itse.

Oma tyyli elää mieltymyksien mukaan, mutta siinä on kuitenkin tietynlainen pysyvyys - tämä tekee siitä juuri minun tyylini, eikä ohimenevän vaiheen. Siksi kannattaa panostaakin pitkäaikaisiin vaatteisiin ja asusteisiin, eikä alelöytöihin, jotka joutaa kirppikselle heti seuraavana keväänä. Tässä minulla itselläni on ehdottomasti parannettavaa - olen aloittanut ihan vain ostoslakolla ja kirppismyynnillä!

Ps blogikyselyyn on aikaa vastata vielä tämä viikonloppu!

4 kommenttia :

  1. Moikka! Pääsit mun blogin "Linkkaa blogisi" suosikkien esittelypostaukseen! :-)

    http://mylifeassuski.blogspot.fi/2017/02/linkkaa-blogisi-suosikit.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Käyn kurkkaamassa postauksen :)

      Poista
  2. Sulla on upea tyyli, kävin selailemassa vanhempiakin postauksia! <3

    Cat's Astrology

    VastaaPoista

Kommenttiketjuun vastaaminen toimii toistaiseksi ainoastaan mobiiliversiossa!

Starberry Lipgloss @Instagram