UUSIA ASUSTEITA JA KIMALLUSTA ARKEEN

MONDAY, FEBRUARY 06, 2017




Tunnustaudun ihan 100% harakaksi. Olen aina ollut kaiken kimaltavan perään, oli kyseessä kiviä, kultaa, glitteriä tai jotain muuta. Rakastan laittautumista ja pieniä yksityiskohtia - koskaan ei voi olla liian tyttömäinen! Jos minulta kysytään, ei arjessa ole rajaa kimallukselle. Yhteiskunta tosin sanelee, kysymättäkin, mikä on soveliasta. Siitäkin huolimatta, ettei laki Suomessa määrää kansalaisten pukeutumista liian tarkkaan, tuntuu iso osa suomalaisista olevan jotenkin pelokkaita. Ei pidä koristautua liikaa, ei pidä ylipukeutua eikä erottua joukosta liiaksi. Itselleni kauniit asusteet ja meikit tuovat hyvää mieltä, ja näillä saa harmaan arjen maistumaan vähän paremmalta.

En ole osannut enää käyttää korujani viimeaikoina, sillä valikoimani ei ole pysynyt tyylini mukana. Olen pikkuhiljaa alkanut päivitellä valikoimaa aina kun tilaisuus on sattunut kohdalle, vaikka olen viimeaikoina vähentänyt ostoksistani kaiken ylimääräisen. Olin siis todella iloinen, kun minulle tarjoutui mahdollisuus valikoida jotain Zafulilta, Rosegalilta sekä Dresslilyltä. Keräsin tällaisia pieniä asusteita tilausten yhteyteen hemmotellakseni itseäni hieman. ♥

Tykkään lähinnä näyttävistä korvakoruista, ja olenkin muiden korujen jäädessä vähemmälle käytölle jättänyt pienimmät nappikorviksetkin pois. Suurilla korvakoruilla saa asuun lisää näyttävyyttä todella pienellä vaivalla ja siksi rakastankin niitä! Omaan tyyliin kulta sopii paremmin kuin hopea, vaikka hopeasta pidänkin esimerkiksi sisustuksessa. Chokereista olen puhunut jo aikaisemmin ja ne ovatkin oikeastaan ainoita kaulakoruja, joita nykyään käytän. Ne ovat yksinkertaisesti ihanan helppoja: ei roiku lautaselle tai jää kiinni mihinkään.







Postauksen teemaan sopii myös tämä ihana uusi laukku ja korot! Korkokengissä kulkisin aina, mikäli jalkani vain kestäisivät. Nämä valitsin itselleni tuunattaviksi ja tästä projektista kirjoittelenkin myöhemmin lisää! ♥ Oikeastaan alunperin valitsin näiden sijaan täydellisen pörrötakin, joka oli minun tuurillani loppuunmyyty. Tämän vuoksi kesti pieni ikuisuus saada pakettini liikkeelle, mutta postittamisen jälkeen aarteeni olivat minulla hiemanyli viikossa.

Vaaleanpunainen laukku on myös kyseisestä yhteistyöpaketissa  saatua ja tähän rakastuin ihan heti! Tässä on kaikkea mistä tykkään: vaaleanpunaista, kultaa ja tekoturkista. Minimaalisesta koosta huolimatta tästä tulee varmasti yksi käytetyimpiäni, tilaisuuden arkisuudesta riippumatta. Sisäinen prinsessa on tyytyväinen.

Olen aina ostanut kaiken mahdollisen kauniina, siis ihan keittiötarvikkeita lähtien. Elämässä ei ole koskaan liikaa aiheita juhlia ja laittautua kauniksi, joten miksi ei panostaisi hieman arjessa?


Korvakorut: Dresslily(gift), Zaful(gift, sold out)
Chokerit: Zaful(gift), Rosegal(gift), Rosegal(gift, sold out)
Kengät Rosegal (gift) & laukku Rosegal (gift)

6 kommenttia :

  1. oih, noi on tosi ihania! minäki tahdon D:

    tytonhupakko.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Odotin kyllä kaikkien näiden olevan ihania, mutta yllätyin silti todella positiivisesti ♥

      Poista
  2. Voi vitsi kuinka ihana laukku! *.*
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä on kyllä kaikkea mitä laukulta toivon! :)

      Poista
  3. Voisitko joskus tehdä asunnon esittely postauksen^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ajatellut tehdä! Tämä asunto on ollut vain aikalailla keskeneräinen projetki elokuusta lähtien, kun viimeisimmät uudet huonekalutkin tuli taloon poikaystäväni muuton mukana vuoden vaihteessa. Kämpässä ei ole paljoa esittelemistä: neliöitä on hieman yli 20 ja tämä on vain väliaikaismajoitus kesään asti, kunnes päästään sopimuksen loppuessa muuttamaan isompaan.

      Poista

Kommenttiketjuun vastaaminen toimii toistaiseksi ainoastaan mobiiliversiossa!

Starberry Lipgloss @Instagram