TOKIO

SUNDAY, MARCH 12, 2017




Ihanaa aurinkoista sunnuntaita kaikille, palailen tällä kertaa matkailupostauksen merkeissä! Tällä kertaa Tokiosta ei julkaisukelpoisia kuvia jäänyt paljoa, sillä kamerani suljin on aivan raato. Tämän lisäksi monissa paikoissa vierailin viime kesänä, jolloin minulla on kuvia huomattavasti kauniimmalla ilmalla.

Tämä oli siis minun kolmas reissu Japaniin, poikaystävälleni ensimmäinen. Tämä oli myös ensimmäinen ulkomaanmatkamme yhdessä, joten kyseessä on hyvin erityinen reissu. Matkaan lähdettiin lauantaina, ja paluulento on seuraavana lauantaina. Olen aina majoittunut Shinjukussa, eikä tälläkään kertaa katsottu hotelleja muualta. Tällä kertaa yövyttiin Shinjuku Grandbell hotellissa, jossa saatiin ihana huone ylimmästä kerroksesta.



Untitled

Matkustaessa kaikki meni oikein sujuvasti, eikä kymmenen tunnin lento ollutkaan puuduttava hyvässä seurassa! Lakkokaan ei sekoittanut meidän matkaa, vaan paluulento osui lakkopäivien väliin.

Tokiossa kierrettiin muutama pyhäkkö ja temppeli, joissa lähes kaikissa olen vieraillut aikaisemmin. Lemppareihini kuuluu Meiji Jingu, joka on aivan Harajukun sydämessä Yoyogi-puistossa. Harajuku on ihan must paikka shoppailulle, sillä sieltä löytyy niin katumuotia, kuin high end brändejäkin. Meiji Jingu sekä Takeshita dori on molemmat ihan Harajukun asemien kyljessä, joten sinne kestää Shinjukun asemalta ihan pari minuuttia.

tokyo-1
tokyo-55

Uusi paikka itselleni oli Hanazonon pyhäkkö, joka oli hotellin kanssa saman kadun varrella. Tämä ei ehkä ole suuri ja mahtava, mutta aivan symppis paikka ja keskellä Shinjukua! Halusimme nähdä kirsikankukkia tällä reissulla, mutta loma oli siihen muutaman viikon liian aikaisin. Muutama kirsikkapuu kuitenkin löydettiin, sekä Hanazonon alueella oli ihania kukkivia luumupuita!

Shinjuku on muutenkin ihan huippu paikka majoittua, hinnasta huolimatta, sillä siinä on lähellä ihan kaikkea. Kulkuyhteydet on todella hyvät, sillä JR:n asemalle pääsee suoraan lentokentältä junalla. Hotelli sijaitsi Kabukicho:n alueella, joka on Tokion punaisten lyhtyjen alue. Prostituutio on laitonta, joten alue koostuu yökerhoista, kaupoista, love hotelleista, ravintoloista sekä host-baareista. Alue ei ollut kuitenkaan rauhaton eikä turvaton, joten turistilla oli hyvä olla. Ruoasta, peliluolista eikä shoppailumahdollisuuksista ollut pulaa, joten Shinjukussa saisi vietettyä vaikka koko loman.

tokyo-16
tokyo-4

Vein poikaystäväni Asakusaan katsomaan Senso-jin temppeliä ja Nakamise-katua. Näistä kirjoitin pidemmän postauksen aikaisemmin syksyllä, joten kannataa kurkata tämä!

Matkan top 3 parhaat näköalat kuuluu ehdottomasti näkymä huoneesta! Tokion parhaat näköalat kuitenkin on mielestäni Roppongi Hillsin Mori towerista, mutta tällä kertaa Sky deck suljettiin ennen aikoja. Harmi sinänsä, sillä näkymä pilvenpiirtäjän katolta on huikea! Tokyo tower näkyy kuitenkin hyvin alemman kerroksen näkoalatasanteelta, josta käytiin napsaisemassa muutamat kuvat. Tokyo tower ja Mori tower itseasiassa näkyi myös meidän hotellihuoneen ikkunasta hieman. Hotellissa oli myös tällainen roof top bar, tai roof down bar kuten me sitä kutsuimme, pari kerrosta meitä alempana. Täällä oli ihana istua ja lipittää drinkkiä yömaisemassa, vaikkei näkymä ollutkaann yhtä ihana, kuin meidän huoneestamme. Japanilaiset on todella ihania ja palvelualttiita yleensä, joten kannattaa ihan reilusti vain kysäistä varauksen yhteydessä, josko olisi mahdollista saada ylemmän kerroksen huone. Meillä on joka kerta onnistunut pyynnöt ja ollut ehdottomasti sen arvoista!

View from Shinjuku Granbell hotel
tokyo-15
tokyo-11
Roppongi
Akihabara

Käytiin myös kävelyllä Tokyo towerilla, ja täältä löydettiin reissun ainoat kirsikankukat. Roppongia en ole aikaisemmin tutkinut, muttei tälläkään kertaa löydetty mitään ihmeellisempää. Reissun yksi uusista kohteista oli myös Akihabara, josta kannettii kotiin pehmoleluja pelihallista. Shoppailua en tällä reissulla harrastanut niin paljoa, mutta pakolliset Harajukut, Shibuyat ja Shib-Okubot tuli koluttua pikaisesti läpi. Ostoksista kirjoittelen myöhemmissä postauksissa lisää!

Tälle vuodelle ei ole oikeastaan muita matkasuunnitelmia, kuin kesällä reissu Espanjaan. Itse en ole koskaan siellä käynyt ja tästäkin tulee hyvin ainutlaatuinen reissu, joten jännittää jo valmiiksi! Matkakuume on kova, vaikka juuri vasta toivuin edellisesta jet lagista. Onko muilla matkakokemuksia Tokiosta?

10 kommenttia :

  1. Aivan upeita kuvia, iski matkakuume! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kieltämättä jo muokatessakin matkakuume nousi! :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Ensimmäistä matkaa varten säästin ja suunnittelin vuosia, mutta oli täysin sen arvoista! :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hööh no en edes, sain karsittua 20 onnistunutta kuvaa koko reissulta! 😂😂 Ihana kamalaa, viimeksi oli vaikea karsia huonoimpia pois, mutta nyt kuvasin vain niitä huonoja

      Poista
  4. Ihania kuvia♥ Olis kyl ihana päästä iteki joskus käymään Tokiossa. Ihan naperosta lähtien unelmoinu et pääsis joskus siellä käymään. Oikeen pieni kateus iskee kun lukee missä kaikkialla kävitte.

    https://paula-beautyqueen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin unelmoin lapsesta asti, enkä lakkaa vieläkään unelmoimasta! Kiitos paljon :)

      Poista
  5. Mä oon 7-vuotiaasta haaveillu et pääsisin käymään Japanissa. Aivan liian upeita kuvia ja ihana postaus :3 Blogisi vaikuttaa muutenkin kiinnostavalta joten jäänpä seuraamaan :3

    - Kiyomi

    kiyomithekawaii.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, tervetuloa seuraamaan! :)

      Poista

Kommenttiketjuun vastaaminen toimii toistaiseksi ainoastaan mobiiliversiossa!

Starberry Lipgloss @Instagram