TED BAKER JA SINIVALKOISTA

SUNDAY, JULY 16, 2017







Ihanaa (toivottavasti) aurinkoista sunnuntaita kaikille! Käytiin eilen kahvilla ja ostoksilla poikaystäväni kanssa ja pääsin ulkoiluttamaan uutta Ted Bakerin laukkuani ensimmäistä kertaa.  Olen halunnut pitkään jo yhdistää tämän suosikkipaitani vaaleansiniseen laukkuun, ja vaikka väri on hieman eri sävyä, tässä yhdistyy silti kaksi lemppariani. Vaaleansinisiä tai vitivalkoisia kenkiä minulla ei ole, joten jouduin turvautumaan vähiten huonoon vaihtoehtoon. Hopea ehkä riitelee hieman asun ruusukullan kanssa, mutta tykkään siitä, kuinka se sopii valkoiseen tyllihameeseen!

Tämä hame on yksi vuosi sitten Tokiosta ostamistani tyllihameista, ja ehkä suosikkini niistä kaikista. Näissä on kaikissa hieman väljä vyötärö, joten paidan helma jää helposti istumaan hieman löysäksi. Minulla ei kuitenkaan ompelukonetta ole Tampereella, joten antaa mennä tällaisenaan! Tykkään käyttää valkoisia alaosia tämän paidan kanssa, mutta koskaan aikaisemmin en ole blogiin siitä saanut kuvaa ikuistettua. Tyllihameasuja voidaan odottaa "kesän" mittaan lisää. Vaikka kesä ei tänä vuonna rytinällä tullutkaan, pääsen onneksi kuluttamaan hameitani Espanjassa muutaman viikon kuluttua!

Skirt: Offbrand/Tokyo; Blouse: H&M; Bag: Ted Baker; Watch: Michael Kors; Shoes: New look


Ps, asussa ei yhtään vaaleanpunaista. Miten teihin iskee vaaleansinisen ja valkoisen yhdistelmä?


12 kommenttia :

  1. Todella kaunis kokonaisuus, ja sopii sulle erittäin hyvin. <3

    VastaaPoista
  2. Olet ihan älyttömän nätti! <3 Vaikka itse pukeuduin viimeksi vaaleansini-valkoiseen asuun ala-asteen päättäjäispäivänä, tykkään silti tosi paljon tästä väriyhdistelmästä muiden päällä. :D Ihanan heleä, seesteinen ja kesäinen kokonaisuus. :)

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Minusta vaaleansininen ja valkoinen on juurikin ihana kesäksi ja jotenkin raikas :)

      Poista
  3. Erittäin kaunis asukokonaisuus! Valkonen yhdistettynä vaaleensiniseen tai vaaleenpunaiseen (tai molempiin) on omia vakkariyhdistelmiä, joten tää yhdistelmä todella toimii mun mielestä! Itsellänikin on ollut valkoinen tyllihame etsinnässä, tää on aivan ihana 😍

    Sara V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos voisin, pukeutuisin mielelläni joka päivä ihan vain valkoiseen, vaaleanpunaiseen ja vaaleansiniseen. :D Kiitos paljon

      Poista
  4. Aivan upea asu kokonaisuudessaa!<3 mun mielestä hopeat kengät ja ruusukulta ei näytä pahalta ollenkaan, koska musta ruusukulta riitelee vähemmän hopean kanssa kuin esimerkiksi keltakulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kuvia katsellessa huomasin, että ruusukultainen kello näyttää keltaiselta Ted Bakerin hihnaan verrattuna, se kun on melkein jo enemmän kuparin värinen! :D

      Poista
  5. oi sulla aivan ihana tyyli ja blogi, sait juuri uuden lukija :-)

    VastaaPoista

Kommenttiketjuun vastaaminen toimii toistaiseksi ainoastaan mobiiliversiossa!

Starberry Lipgloss @Instagram